Kerrankin täällä on ommeltu tarpeeseen, eikä ole vain testailtu uusia ideoita ja ommeltu mitä mieli tekee. Uusimman Ottobren kalsarikaava oli heti ensimmäisenä listalla. Hyvän malliset housut tuli, ainakin tälläiselle rimppakinttu-pököpepulle sopivat. Mitään omituista en huomannut kankaita leikellessä, ommellessa enkä edes sovittaessa... Vasta kun katsoin kuvia kameralta, tajusin autojen kulkevan pyörät kohti taivasta. Harmittaisi, jos kyseessä olisi pyhäpaita, mutta kalsareissa tuo nyt ei niin haittaa. Ei mee aina ei.
Myös samaisen lehden pipokaava pääsi käyttöön, kylläkin ilman kukkasia, lehdyköitä ja härpäkkeitä, jotka eivät oikein sykähdyttäneet. Päällinen fleegeä ja sisus tähtitrikoota sekä heijastinkankaasta koriste. Tarpeeseen tuli tämäkin, sillä luistelukypärän alla pidettäväksi oli pipo tilauksessa.
Tarpeeseen ompelua ja neulomista olisi jatkettava ja jätettävä hömpötykset odottamaan. Kuten esimerkiksi vielä reilut sadehaalarit Myyryläiselle, jotka malttamattomana ehdin jo leikata, kun löysin Marimekolta mahtavaa sadevaatekangasta. Tarvetta ei näille keleille taida vielä olla vaikka tänään on jo päästy alle kymmeneen asteeseen. Kun ei ole ukolla vielä edes jalkoja alla...
En olis edes huomannut noita autoja jos et olis maininnut. :)
VastaaPoistaJa eihän sitä koskaan tiedä jos vaikka yön aikaa ottaa jalat alleen ja huomenna olis +6 astetta. ;)
Ei ne autot ole väärinpäin. Kun kalsari-Kalle katsoo omia pöksyjään (ylhäältä päin tietenkin), autot ovat ihan oikein päin. Lohduttaako yhtään?
VastaaPoista