6.1.2012

So last season

Mainittakoon heti aluksi, että saatte nauttia näistä joululahjapäivityksistäni tällä vauhdilla vielä vappunakin. Ei ole oikein ollut virtasta eikä aikaa päivitellä, mutta hitaasti hyvä tulee. Saippuat olin jo melkein unohtanut, vaikka olin oikein itseni ylittäen ottanut vaihekuviakin. Saippuathan ovat täällä blogimaailmassa jo ihan menneen talven lumia, mutta itse en ollut aikaisemmin kokeillut.

Tämä oli hauskaa puuhaa ja parasta oli tietenkin saippuatalkoot ja mahtava seura. Tein vertailua ja halvinta saippuamassaa sai netistä Silcom nimisestä yrityksestä tilaillen. Sitten ei muuta kuin hyviä ystäviä, muoviastioita, koristehärpäkkeitä, paljon suklaata ja perhe evakkoon. Yksinkertaisuudessaan saippuamassa pilkotaan ja sulatetaan vesihauteessa, lisätään tuoksuja, värejä ja kipataan haluttuun astiaan kovettumaan. Kokeilimme mm. kahvisaippuaa, jonka koristeena on ystävän mummon jäämistöstä 30 vuotta vanhoja kahvinpapuja. Kyllä kaupan saippuat kalpenee... Suurin osa on koristeltu kuivatuilla limen ja sitruunan viipaleilla. Tuoksujakin yritettiin lisäillä, mutta osassa ne jäävät ihan saajan mielikuvituksen varaan.








2 kommenttia:

  1. Mitä käytitte tuoksuina? Mulla on jotain Briteistä tilattuja ihan saippuatuoksuja tuolla jos tahot kokeilla. Ja joku silikoni muottikin löytyy. Tilailtiin massaa vissiin 25 kg kerrallaan parin kaverin kanssa ja on tullut jokunen saippua tehtyä, tosin hiljaista sillä saralla viimeaikoina.

    VastaaPoista