1.3.2012

Hulluutta

Viime kertaiseen blogin otsikkoon on ollut tällä viikolla selvä vastaus: Hiihtää! Aivan ihanat kelit ovat kutsuneet ladulle ja ompelut ovat jääneet sauma silloin, toinen tällöin tyyliseksi. Hulluutta on ilmassa monenlaista, sillä ompelut ovat taas hyvinkin kesäpainotteisia. Olen täysin kykenemätön vastustamaan ihania kankaita ja ompelemaan vain tarpeeseen, vaan hetken mielijohteesta päräytän aina jotakin vaikkei käyttöä vielä olisikaan. Kangas kerrallaan teemaan tuhosin loput vuosien takaisesta hämähäkki-kankaasta, joka pitkän kyllästymisen jälkeen heräsikin mukavasti eloon kalsareina ja t-paitana. Keltainen pilvi muuntui perus kesävaatteiksi, joita ei koskaan voi olla liikaa. Pikkusisko halusi ehdottomasti mangonkeltaiset resorit, itse arvoin omaa paitaani pitkään ja päädyin vihdoin ruskeaa. Tuli ihan kiva.












Pojan paidan kaava on tuttu papana lyhennetyillä hihoilla ja housut Ottobren kalsarit, muut kaavat omia. Hulluuttahan tämä kesävaatteiden ompelu on näin talvipakkasilla, mutta antaa mukavasti piristystä talven keskelle. Meillä on valo muutenkin lisääntynyt roimasti, sillä naapuritontti on harvennettu. Mahtava juttu, paitsi että ikkunoiden likaisuus lisääntyi puolella sitä mukaa kun puut kaatuivat.

Lisäksi meillä on vietetty lähiaikoina syntymäpäiviä ja Myyryläinen sai paljon ihania lahjoja. Ylimääräisenä mainintana ihania kädentöitä, kuten rivitalokankaisen olohaalarin ja junakankaisen vuoritetun talvihatun. Lisäksi vielä nämä hauskat sammarit, joita voit kurkata täältä. Kiitos naiset!

Vaikka Suomen talvi onkin mitä mainiointa aikaa, olisi noissa kesävaatteissa jo pian kiva päästä patsastelemaan. Aurinkoista viikon jatkoa ja kiitos jälleen kivoista kommenteista!

6 kommenttia:

  1. Vieläköhän siintä kaatuu lisää? Piti ihan ajella ohi kun lähdettiin kaupunkiin. Näyttää jo kivan valoisalta. Ihania olet taas tehnyt.

    VastaaPoista
  2. Se on nyt sitten sun vika, että mun kaapista löytyy tällä hetkellä paria ihanaa uuttaa trikoota! :D Ihania ompeluksia!

    VastaaPoista
  3. On ihania :), ja onnea 1-vuotiaalle!

    VastaaPoista
  4. Ei kesävaatteiden ompelu nyt ole ollenkaan hullua, tai meitä hulluja löytyy sitten tosi paljon kun näitä blogeja selaa ;) Ja hyvissä ajoinhan se on aloitettava että sitten on tarpeeksi päälle laitettavaa kun se kesä vihdoin koittaa!

    Vaatteet on tosi nättejä ja malliltaan kivoja, erityisesti tuo tytön tunika/mekko, jolle olisinkin kaivannut kaavaa..

    VastaaPoista