16.3.2012

Omia valintoja

Voimakas tahto lapsella on oikein hieno asia, mutta äidin ompeluharrastusta se hieman haittaa. Meille ei nykyään kannata tilata mitään kankaita ilman neitien selkeää kannanottoa asiaan. Itse netistä valitut kankaat päätyvät pidettävien lempparivaatteiden kasaan, kun taas äidin valitsemat ihanat tahtovat jäädä ilman kannatusta. Toki yhteneviä mielipiteitäkin löytyy. Nämä perjantain väriläiskät on ommeltu ihan itse valituista kankaista.














Isosiskolle valmistui teatterireissulle uusi pussimekko. "Reippaan" oranssi trikoo on Kestovaippakaupasta. Pussimekosta piti tehdä entistä pidempi ja hyvä näin, sillä siitä piisaa kesäksi mekoksi ja kuminauhahan on mahdollista irrottaa, jos haluaa heiluvan helman. Pikkusisko valitsi itselleen "eläväistä" pususammakkokangasta muistaakseni Ikasyrilta. Kankaasta syntyi mekko, t-paita sekä pipo ja sammakkojen valitsija on hyvin onnellinen.

Meillä on siivooja ollut viime aikoina "lomautettuna". Niinpä valmistimme Pikkusiskon kanssa kotistudion valkoisesta lakanasta peittämään elämää ja antamaan vähän valoa kuviin. Voihan mankeli! Leppoisaa viikonloppua kaikille! Täällä jatketaan tilkkujen silppuamista ja puuvillakankaiden tuhoamista sekä nautitaan kevään viimeisistä hiihtokeleistä.

7 kommenttia:

  1. Ihania vaatteita, sekä tässä postauksessa että aiemminkin! Meillä äidin ompeluharrastusta haittaa se, että E ei nuku päikkäreitä lähellekään joka päivä. Mielenkiintoista on elämä : D...

    VastaaPoista
  2. Etenkin apilamekko on tosi kiva! :)

    VastaaPoista
  3. Ihanan pirteitä mekkosia! Blogissani on sinulle tunnustus! :)

    VastaaPoista
  4. Onko tuo sammakkokangas kuinka napakkaa? Tekisi mieli ommella siitä trikoopaitapusero, mutta ei saisi kyllä olla yhtään löysä.

    VastaaPoista
  5. Tuo pussimekkoideasi on ihan paras! Lapset tykkää ja äiti tykkää! Kiitos mahtavasta ideasta.

    VastaaPoista