30.4.2012

Kastelahja

Meillä on viime päivinä eletty suuria onnen hetkiä. Perjantaina syntyi lapsille uusi serkku, pieni tummatukkainen prinsessa ja lauantaina saimme viidennen kummilapsen. Kummilahjan lisäksi ompelin pienelle hurmurille tilkkupeiton ja haalarihousut. Tilkkupeittoja on hankala kuvata,  sillä aina joku väri tuntuu kuvissa nousevan hallitsevaksi toisin kuin luonnossa. Peitossa on sisällä ohut vanu ja taustana valkoinen fleege pienillä aplikoinneilla somistettuna. Haalarihousut ovat vanhat tutut Ottobren mustikkahaalarit, joista olen itse asiassa viime viikolla kokeillut versiota lyhyemmillä lahkeilla. Niistä ja muista valmistuneista kesävaatteista saan kuvia toivottavasti jo lähipäivinä.















Oli oikein mukava viikonlopun miniloma Etelä-Suomessa, joskin keskimmäisen jonkinsortin aivotärähdys vei rutkasti henkisiä voimia.  Nyt on veto mukavasti poissa, mutta eiköhän sitä jo huomenna pääse koneen ääreen, sillä viemiset seuraavalle vastasyntyneelle pyörivät jo mielessä. Sen verran sain reissussakin aikaiseksi, että tikuttelin matkat mennen tullen pientä peittoa. Sekin toivottavasti valmistuu piakkoin ja tekee tilaa lankakaappiin. Leppoisaa työväenjuhlaa ja aurinkoa! Meillä haaveillaan grillikauden avauksesta, kuten ehkä teilläkin...

4 kommenttia:

  1. Kaunis peitto ihanin värein!
    Haalaritkin ovat kivat :)

    VastaaPoista
  2. Hienot lahjat : D! Ja onnea uusista ihmisistä, jotka valtaavat sydämet : )!

    VastaaPoista
  3. KIITOS! Nää on niin ihanat. Kivaa kun olitte täällä:)

    VastaaPoista
  4. Peitto on tosi raikas! Ja housut hienot.

    VastaaPoista