21.3.2012

Sydänhaalarit

Viime yönä valmistuivat Pikkuveljen uudet sydänhaalarit Ikasyrin velourista samalla kaavalla kuin autohaalaritkin tässä taannoin. Präniköistä housuista otettiin aamulla kuvat, jotka jäivät kuitenkin niin rakeisiksi että piti ottaa iltapäivällä uudet. Bonuksena päivästä tahroja kasvis-jauheliharisotosta ja heti kuvan jälkeen vauhtiraidat nivusissa. Elämää ei sen enempää...








Täällä on mamma ihan vauvahuumassa. Maanantaina ja tiistaina syntyi lähipiiriin pienet pojat ja tänään vielä bonukseksi ihana pikku prinsessa. Nyt on siis työn alla vauvamuistamisia ja yksi ristiäislahja. Aivan mahtava viikko!

Kiitos Heidille "Ompelen. Siis olen onnellinen." -blogista tunnustuksesta. Kiitän lämpimästi huomionosoituksesta ja jo aikaisemmin saamastani haasteesta "Kytken ja kokeilen"-blogista! Samalla tunnustan, etten onnistu koskaan vastaamaan mihinkään, sillä odotan aina sitä aikaa jolloin saisin keskittyä asiaan rauhassa ja sitä hetkeä ei vielä ole arjessa tullut. Niinpä kiitän ja luovutan ketjujen jatkamisen aktiivisemmille bloggaajille.

Palaan pienen pienten nuttujen pariin ja käväisen muistoissani niissä ihanissa ensi hetkissä sairaalan vuoteella. Pienen ihmisen varovaiset kurkistukset maailmaan,  vastasyntyneen huumaava tuoksu ja se kupla, jonka sisään ei ulkomaailmalla ole mitään asiaa. Voih ja nyyh!

4 kommenttia: