11.11.2013

Tykkään susta niin että halkeen

Ei tullut tavallista arkiviikkoa, tuli enterorokko. Kävi läpi koko porukan. Raskas vieras, ei haluta meille enää. Ompelut ovat jääneet sairastamisen jalkoihin, luonnollisesti. Uhosin täällä ompelevani jotain Insinöörille, muttei mennyt ihan putkeen sekään. Joku päräytti resorin nurinpäin, piirsi huonot kaavat ja sovituksessa paita oli kertakaikkisen kummallisen mallinen. Ribbineuloksen ja interlockin liitto ei ollut saumaton ja ilmentyi mutkina sekä pusseina raglansaumoissa. Hermostuin, tuskastuin ja lopulta sisuunnuin. Pistelin puolisoa nuppineuloilla, sovitutin sata kertaa, leikkasin, lisäsin kangasta ja purin saumoja. Kiukku palkittiin, työ ei mennyt hukkaan. Paita istuu nyt tosi hyvin! Jipii, työvoitto!






Nyt on miehillä "mopo"-paidat, vaikka aika paljon isompien koneiden miehiä ovatkin. Ihania! Kunpa kasvaisi pienestä ison kaltainen, paras mahdollinen. Kankaat Noshilta ja Isosisko oli apuna leimasimen virityksessä. Kirjainten asetteluun ei tahdo äidillä piisata hermoa.

Ompelumaratonilla syntyi parit haalarit Pienimmälle, kukikas joustofrotee Mussukoilta ja raitainen college Majapuulta. Tuotoksia tärkeämpää on tietenkin aivojen tuuletus ja hyvä seura. Kiitos naisille! Voi tätä valon puutetta, vaatii paljon mielikuvitusta nähdä nämä yhtä raikkaanvärisinä kuin luonnossa.





Nyt en toivo tavallista arkiviikkoa, vaan vauhtia, vaaroja, räkää, hajonneita kodinkoneita, pohjaanpalaneita ruokia, tussilla väritettyjä huonekaluja, lääkärireissuja ja tohinaa. Katsotaan miten käy näillä toiveilla... ;) Mukavaa alkavaa viikkoa juuri sinulle! Kiva, kun poikkesit Kaikulassa!

Meillä jatkuu Pikkuveljen tauoton tietovisailu "Mitä, missä, milloin?". Ei oo mainostaukoja.

5 kommenttia:

  1. Voi, kuulin teidän taistojen päivistä ja ajoista! Voimia ja jaksamista teille sinne! Kyllä tuli hienon hienot paidat! Lainasin ideaasi hiukan ja nyt meidänkin isukilta löytyy mopopaita ;)

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Täytyy sanoa, etten yhtään ymmärrä miten kaikki saattoi paidassa mennäkin niin vikaan. Kyllähän noita teeppareita nyt surauttelee, mutta nyt ei menny strömsön tyyliin. Rakkaudella kasattu ja kovasti sain korjaukseen kannustusta, sillä käyttäjä halusi paidan ehdottomasti kuntoon. Oli siis mieleinen. Nyt ois sitten siilejä ja mopedeja koko poppoolla, mitäs tiimeilykuosia meille löytyis? ;)

    VastaaPoista
  3. Upeita luomuksia olet taas saanut aikaan! Ja ihana pieni viesti insinöörin paidassa <3 Toivottavasti olette jo kaikki tervehtyneet, täällä sairastellaan..
    T,mökkinaapuri;)

    VastaaPoista
  4. Ompa kivan näköinen paita - onko kaava mistä? Iloa ja valoa sateiseen joulun odotukseen!

    VastaaPoista
  5. Jee, nehän näyttää hyvinltä. On se vaan hankalaa välillä miellyttää noita isompia miehiä, pikkumiehethän pitää mitä pukee. :)

    Jotkut ihanaiset Rouvat muistivat minua maratoonilla parilla kerällä Maijaa, arvatkaa vaan olenko ehtinyt nyt sitten ommella. Jahka saan valoa pimeyteen niin saatan jopa pistää polkaten tuotokset.

    Ihanaa että olette jo terveiden kirjoissa. Ja kyllä noilla toiveilla pitäis jo saada vauhtia ja vaarallisia tilanteita, eli miten viikko meni?

    VastaaPoista