27.10.2013

Kaappaus

Tilasin itselleni oliivin vihreää siilikangasta ja suunnitelma pussihelmaisesta paidastakin oli jo elävänä mielessä. Majapuun paketin saavuttua kankaaseen tarrasivat kolmet kädet, jotka repivät siiliraukkoja eri suuntiin. Sain ompelupuuskan ja tuhosin metrin samoin tein. Siilistä, Kestovaippakaupan ruskeasta joustocollarista ja Majapuun huippulaadukkaasta raitaresorista syntyi siiliä koko perikunnalle. Eipähän ole meidän lapsilla ennen ollut samistelupaitoja.








Kalastajakangasta oli aivan pakko saada, sillä siitä tarvittiin tervetuliaislahja maailmaan "suuren kalastajan pienelle tyttärelle". Pikkusisko halusi ehdottomasti lopusta kankaasta paidan itselleen. Tänään syötiinkin viime kesän suuret kalansaaliit, kun pääsi tuo arkkupakastimen töpseli irtoamaan.





Tämän kankaan tilaus oli tyttöjen toive. Itse pidin sitä levottomana alun alkaenkin, joten se jäi odottamaan kai värien haalistumista tai jotain. Nyt piti kaivaa Mustit ja Mirrit esille, sillä nuorimmainen kaipaa jo seuraavan koon jumpsuitia. Näitä täytyisi olla toinenkin, sillä syksyn viiletessä olen kaivannut aamuisin vähän lämpimämpää päälle pantavaa. Puilla kun yrittää lämmittää mahdollisimman paljon, tahtoo tuo huushollin lämpötila olla aamuisin vähän vilakka. Haalari on tähän oiva kapistus ja itse asiassa kangaskin tuntuu jo ihan mieleiseltä.





Tässä on vielä pari lahjaa. Metsolan kaarahaalari reippaalle kummipojalle ja suloiselle eskarineidille tunika ja pipo. Rusettipipon kaava Modasta, haalarit kestosuosikki, koossa 86cm.






Metrin pala siiliä katosi viimeistä palaa myöten, mutta sain siitä riittämään vielä itselleni pipon. Joten nyt vilisee siiliä tässä talossa, joskin niiden vangitseminen samaan kuvaan oli aikamoinen talkoo. Pienet ovat vaipuneet jo horrokseen ja syytä olisi suurenkin siilin jo kömpiä vällyihin. Mukavaa uuden viikon alkua! Itse toivon vaihteeksi ihan tavallista arkiviikkoa, mutta katsotaan mitä elämä taas eteen heittää. Ompelumaraton lähestyy ja pistää ajatukset liikkeelle tulevan joulun suhteen.

ps. Kannattaa tarkistaa onko töpseli seinässä?

3 kommenttia:

  1. Voi kun on ihania ompeluksia, ja vielä ihanammin kerrottuna! :) Minä olen aika hitaasti lämpiävä kankaille, enkä vielä kovin uutena ompelijana näe kangasta valmiina vaatteena. Siispä nämä suloiset siilitkin näyttää paljon ihanemmilta jo nyt näiden ompelusten perusteella.

    VastaaPoista
  2. Ihania ompeluksia ja voi tuota kimppakuvaa. Aivan mahtava!

    VastaaPoista