11.4.2012

Ylityksiä

Kuulun tunnetusti perisuomalaiseen heimoon, jolla on enemmän ulkoilu- ja retkeilyvarusteita kuin siistejä kaupunkihienosteluun sopivia vaatteita. Ei tästäkään sellaista tullut, mutta ylitin itseni kuitenkin kahdella tavalla. Valitsin kokeiluuni suht räväkän kankaan, jopa liiankin räväkän itselleni ja toiseksi ompelin itselleni jotakin ilman selkeää kaavaa. Pohjana on ikivanha lörppäkauluspaita, johon leikkelin paljon pidemmän pussin mallisen helman. Mielettömän tyytyväinen olen tuohon istuvaan "lantiokappaleeseen", joka saa helman suunnitelman mukaiselle pussille. Hihoihin lisäsin myös leveyttä ja "resorikappaleista" tein edellisiä pidemmät. Tästä tuli hauska! Esikoisen mielestä paita on kuulemma hieno ja "sinne jää sun taikinavatsakin hyvin piiloon"! Ihanaa...










Alimmissa kuvissa näkyy helman rakenne, se on siis ommeltu pienille laskoksille. Insinööri otti kuvat hirveällä kiireellä "lintuperspektiivistä", kun lähti lasten kanssa kentälle pelaamaan jalkapalloa. Kuten kuvista näkyy täällä nurmi jo vihertää. Hiihdin vielä eilen pitkän lenkin ja keli oli mitä mahtavin...

Kiitos viime päivityksen kivoista kommenteista! En ole koneella juuri käynyt. Vietimme pääsiäisen ulkoillen, hiihtäen, pilkkien ja nauttien kevätauringosta nuotiotulilla. Ilmeisesti liikaakin, sillä maanantaina lapset olivat sitä mieltä, että meillä syödään aina makkaraa. Mukavaa viikkoa kaikille!

5 kommenttia:

  1. Oih! Tuo malli on todella kivan näköinen! :)

    VastaaPoista
  2. Hieno! Eikä ole ensimmäinen kerta, kun esittelet jotain sellaista, jota olen juuri suunnitellut itse tekeväni. ;) Mulla pari kangasta odottaa jalostumista tunikaksi ja ehkä mekoksi. Rantapallolamppukin odottaa rantapallon löytymistä, on liian hyvässä jemmassa... Hei muuten, miten vahvan liimaseoksen teit lamppua varten? Ihan Erikeeperiä ja vettä vai millä konstilla? Ajattelin ensin liisteriä, mutta olen varmaankin muutossa hävittänyt vanhat liisteripussimme.

    VastaaPoista
  3. Ihana paita ja kangas sopii siihen tosi hyvin :)

    VastaaPoista
  4. Moi ja kiitos kommenteista! Nyt ylitän jälleen itseni ja saan kerrankin vastauksen aikaiseksi. Tykkään myös paidan mallista ja yllätyin positiivisesti, että rohkeasti leikellen ja kokeillen voi saada jotain aikaiseksikin. Olen ollut vähän liian "kaavoihin kangistunut"!

    Rantapalloon käytin ihan erikeeperiä tai liekö ollut puuliimaa ja vettä. Seos oli ihan mutuna tehty, mutta ihan lientä ei mitään paksua. Liisteri toimii varmaan yhtä hyvin. Paperinaru saa ennen kieputtamista lillua seoksessa vähän aikaa ja kun sitä lähtee kiertämään kannattaa siitä sormien välissä vetää liiat vedet pois, muuten on liimassa koko pöytä. Liika liima myös kuivuu kelmua vasten kalvoksi narujen välille, jota täytyy sitten raksia pois virkkuukoukulla, joten siitä syystä kuivahko naru on hyvä. Seos kannattaa tehdä laakeaan astiaan, johon narun saa hyvin pötköttelemään ja vettymään. Onnea pallon etsintään!

    VastaaPoista
  5. Hei tahtoo kans!! Upee:)

    VastaaPoista