16.5.2011


Käytiin viime viikolla rentoutumassa perheen kanssa Tukholmassa ja siellä oli jo ihan kesä! Keli oli jopa helteinen ja nyt on kova into tehdä lapsille kesävaatetta. Isosisko halusi ehdottomasti Myllymuksujen leppistrikoosta kevätpipon ja samasta Pikkusiskolle kesäpaita. Isosiskon lime pallopaita Kangastukun trikoota ja kaava jälleen h&m-paidoista piirretty.


Täytyy myöntää, etten ehtinyt television ääreen jännittämään Suomen peliä, sillä ompelu-flow vei mennessään. Tuloksena Pikkusiskolle hellemekko "kolmen konstin mekko"-kaavalla, Ottobre 3/09. Kangas jo aikoinaan paikallisesta kangaskaupasta hankittua, nauhan ompelin ruudullisesta puuvillasta. Neiti halusi laittaa mekon heti tänään hoitoon, joten sille ei aamulla ehtinyt näyttää silitysrautaa, hädin tuskin kuvan napata. Mekko ei oikein pääse oikeuksiinsa näin aamuhämärällä, pyyheliinalla, kurttuisena kuvattuna. Mutta ehkä vielä joskus siirryn kuvauksessa uuteen tasoon ja tämäkin nähdään kuvattuna kauniissa aurinkoisessa rantamaisemassa, helma leppoisassa kesätuulessa lepattaen. 


Isosiskolle kesäinen kellomekko kauniista kukkaisesta puuvillasta, joka on muistaakseni Eurokankaasta. Kaava on Ottobreesta 4/10, jätin vain korkean resorin pois, sillä se ei kesähamosessa ole ollenkaan tarpeellinen. Sovitimme helmaan ihanaa tummankeltaista satiininauhaa, mutta pieni pala jäi pituudesta puuttumaan. Sitä siis vielä lisätään myöhemmin...

Lopuksi pari kuvaa pipoista, joihin on nyt vihdoinkin testien kautta passelit mitat. Turkoosi pallotrikoo Metsolasta, valkoinen trikoopipo kaksinkertaisena toispuoleisella retrokukkanauhalla. Ihan hauskat tuli, pipotelineenä Täti.



4 kommenttia:

  1. Tykkään! : )

    p.s. käy kurkkaamassa haastetta blogissani päänalusista ja nuppupeitoista!

    p.p.s. Unipussihaaste on edessä syksyllä, ja mukana on myös Suuri Käsityölehti - ei hassumpaa : )!!!

    VastaaPoista
  2. Hienoja vaatteita kasat. Olet kovasti ehtinyt ompelemaan. Täällä ei oikein aika riitä tällä hetkellä mihinkään, kun mukamas niin paljon muita hommia :)

    VastaaPoista
  3. Nastat pipat! I like!!! Täti on ihan toimiva pipoteline;) Terveisiä tädille :)
    Tuo leppis-kuosi on kyllä äärimmäisen suloista!
    Itse olen taas vainen ommellut iän ikuisia koristetyynyliinoja... Koskahan saisin aikaiseksi jotain järkevämpää??!!

    VastaaPoista