16.4.2012

Hempeää ja pehmeää

Isosiskolle syntyi vanhoista puuvillakankaista tunika kahta eri kaavaa yhdistellen ja loput soveltaen. Lopputulos on raikas, mutta samalla hempeän tyttömäinen ja sydännauhan pienet kimalteet olivat neidille kovasti mieleen. Lisää tämän mallisia voisi ommella trikoosta ja miksei puuvillastakin. Sain sattumalta mahdollisuuden osallistua kangastilaukseen Saksasta ja Itävallasta. Nyt odotellaan postia, sillä sieltä pitäisi tulla paria uutta puuvillakangastakin. Kuvissa on sekä Isosisko että Pikkusisko, sillä ompelu sisälsi hieman draamaa ja mekko on nyt molempien käytössä.  Lopputulos on Isosiskolle enemmän tunika ja Pikkusiskolle mekko.












Isosisko tarvitsi myös yöpaidan ja sellainen syntyi Marimekon ihanan ohuesta ja silkinpehmeästä trikoosta.




Fabriinan pehmeästä sydänkuosista ompelin ihan peruspaidan Pikkuveikalle. Kauan mietin resorin väriä, mutta päädyin tylsän valkoiseen kun on tullut jo useamman kerran yhdistettyä turkoosia mangonkeltaiseen ja ruskeaan. Malli oli kiukkuinen kuin amppari, juoksenteli karkuun ja kiipesi lopuksi takkaan.






Paikalliset Martat neulovat pikkuisia vauvanmyssyjä woolista Jorvin sairaalan vastasyntyneille. Kannoin korteni kekoon tikuttelemalla yhden pienen keltaisen pipon, toivottavasti siitä on lämpöä jonkun pienelle päälle. Yritin virkata siihen koristeeksi pientä pupua, mutten saanut mieleistä tulosta. Katsotaan sisuunnunko myöhemmin vai jääkö pipo näikseen.




Jottei menisi liian hempeäksi ja pehmeäksi, täytyy loppuun laittaa vielä pari kuvaa Isosiskon uudesta hameesta. Yläosana liian lyhyeksi käyneet kierrätysfarkut ja alaosana ystävän kirpparipussista pelastettu vuorellinen puuvillatoppi. Hameesta tuli ihan käypänen, sillä kuten kuten kuvasta näkyy hame päällä voi aivan hyvin seistä päällään.









Seuraavaksi lupaan itselleni ommella pinon legginssejä, jotka kaikessa tylsyydessään hylkivät ompelupöydän nurkalla. Värit ovat ihania, raikkaita ja kesäisiä, mutta ompelu puuduttavaa, joten julkinen psyykkaus on tarpeen.

Lämmin kiitos vierailustasi! Kaikulassakin on jo lumi sulanut kallioilta ja ensimmäiset kakutkin on jo leivottu rantahiekasta. Kevään edistymistä odottelemme ja remonttipuuhiin pääsyä.

4 kommenttia:

  1. Oletpa taas ollut ehtiväinen, ihanuuksia on syntynyt niin että päätä huimaa.
    Täällä yritetään vihdoinkin päästä arkeen kiinni isännän mentyä 2 kk tauon jälkeen taas töihin. Nyt kun uusi Ottobre tänään kolahti postilaatikkoon, luulen että yöt jäävät lyhyiksi (tai niinhän mä luulen, mutten kuitenkaan saa mitään aikaiseksi).
    Palmat pitäis saada tuhottua. Ens viikolla lankavaihtoa, ei käsitellä rahaa. Jäätelöautoa odotellessa... ;)

    VastaaPoista
  2. Täytyyhän hame päällä nyt tosinaisten pystyä päällä seisomaan! Ja takkamies on niin söpö! Sä olet kyllä kerkiäväinen nainen, taitaa siis olla tullut äitiinsä tuo ihana pieni mies ;)

    VastaaPoista
  3. Tosi kivoja kaikki! Erityisesti tuo farkkuhame tuunaus oli hauskan näköinen. Täytyykin laittaa korvan taakse tuo idea. Niitä loppuun kuluneita farkkuja kyllä löytyy...

    VastaaPoista