10.2.2012

Tavallista tallausta

Tällä viikolla on syntynyt molemmille tytöille talvihaalarin väreihin sopiva kypärämyssy Ottobren ilmaiskaavalla. Pikkusisko sai myös kaksinkertaisen fleegepipon, josta kylläkin ensimmäisen ompelun jälkeen tuli käsienlämmittely muhvi. Mitä lie meni pieleen, mutta vaati vähän ratkojaa avuksi. Hiljaista on ollut käsityörintamalla, kun ovat Yrjö ja Hilma Heikotus olleet kylässä pitkin viikkoa. Vaativia vieraita, vievät mehut ja yöunet mennessään.

Jatkoin turkoosin pilvikankaan linjoilla ja päätin laittaa aina kankaan kerrallaan paloiksi ja vaatteiksi asti. Ruskeasta sammakosta syntyi paita tuoreelle isoveljelle ja lopusta riitti Myyryläiselle t-paita kirjekuorikauluksella. Tällä tavalla kankaan lopuista syntyy vaivihkaa jo kesävaatettakin mieltä piristämään.







Tavallista tallausta...sen on nyt oppinut perheen pieninkin. Ihanilla horjuvilla askelilla, mutta varmasti ja ylpeästi eteenpäin. Herra on oppinut myös näyttämään kieltä. Muuta ei miehen tarvitse osatakkaan, näilläkin saa jo nakkikioskilla rähinän aikaiseksi.  Kaunis kiitos kommenteista! Nyt kohti tavallista viikonloppua!

4 kommenttia:

  1. Onpa muuten hyvännäköiset sammakkopaidat - näyttää paljon paremmalta tuo trikoo, kun se on käytössä : ) (pelkkänä kankaana en siitä het innostunutkaan).

    Ja muutenkin olet ehtinyt, vaikka tiedän tunteen, kun tuntuu vain siltä, ettei oikein mitään saa tehtyä vaikka haluaisi.

    Terkut, palataan!

    VastaaPoista
  2. Ihanat sammakkopaidat, etenkin tuo lyhythihainen :)

    VastaaPoista
  3. Ihanan hyväntuulinen blogi sinulla! Ekaa kertaa vierailulla ja jämähdin piiiitkäksi toviksi. Jään seurailemaan :)

    VastaaPoista