1.10.2014

Herrasmies

Aamut ovat haastavia. Toisinaan rauhallisia ja hyväntuulisia, mutta pääsääntöisesti enemmän tai vähemmän kaoottisia. Rauhatakuuta ei tällä porukalla saa, mutta edes yksi asia tuli korjattua, kun kituutin koneella 12 paria housuja kahdelle vanhimmalle. Ja kas, kukaan ei ole sen jälkeen aamulla vinkunut, ettei löydy sopivia housuja!






Parit jäivät pesun vuoksi pois kuvasta, mutta olen kyllä tyytyväinen tähän vinoon pinoon. Leggareissa on resorit värikoodilla ja sekin vain kinastelun välttämiseksi.

Seuraavat ompelukset ovat lähteneet tai lähdössä lahjoina pienille ihmisille.






Kehittelin itselleni yhdistelmää parista kaavasta ja kokeiluun uhrasin liian pienen palan sinistä trikoota. Paidasta tuli kyllä ihan ok, vaikkei mikään kukkanen olekaan. Mainio 3-vuotias veijarini leikki legoilla olohuoneessa, kun pyyhälsin paikalle uudessa paidassani ja kysäisin, mitä mieltä hän siitä oli. Katsetta nostamatta herrasmieheni totesi paidan olevan "hiano". Kun kysäisin oliko hän kenties nähnyt uutta paitaani, herrasmies jatkoi legojunan lastausta ja totesi, ettei ollut.

Tosimies. Oikea asenne naisvaltaisessa talossa. Kyllä näitä renttuja ja paidantekeleitä on jo nähty.
Raidalliseen paitaan olen taas oikein tyytyväinen. Se on Marimekon aivan ihanaa sisältä harjattua vahvaa trikoota. Kuvat vääristävät, mutta todellisuudessa tumman keltainen on lähellä pronssia ja todella kauniin sävyinen. Kaava on jälleen oma yhdistelmä.






Tilasin Paapiin Nukkuvia pöllöjä vain 70 senttiä ja harmittelen, miksen tilannut enempää. Koko kangas meni Isosiskon peruspaitaan ja Pienimmän uuteen talvihattuun ja lapasiin. Tämä kuosi on ihana ja harmaa todella hyvän värinen. Pienimmän ompelukset on vuoritettu harmaalla fleegellä. Olen varmasti aikaisemminkin kirjoittanut, miten mainio yhdistelmä tämä on. Varsinkin päiväunien aikana, kun äidin liian paksuihin vällyihin tumpattu pikku ihminen hikoilee, pitää fleege ihon kuivana ja lämpimänä ja trikoo hatun päällä on ihan märkä. Näin siis silloin, kun äidin sisäinen Pekka Pouta on väärillä aalloilla, joskus jopa onnistun pukemaan ihan sään mukaisestikin.





Nyt vielä pikainen merinovillatilaus huomiseksi noudolla, sillä Esikoinen meinaa viikonloppuna nukkua leirillä laavussa. Tänään näytti mittari aamulla -3, joten täytyisi saada neidille vielä villaista ihoa vasten. Sitten vain kaminatelttaan lämmittelemään, jos ei lampaanvillat riitä.

Rapsakoita syysaamuja ja toivottavasti kaoottisen sijaan niitä rauhallisia! Kiitos käynnistä!
Suukko Herrasmiehelle!

3 kommenttia:

  1. Mahtiläjä pöksyjä! :) Tykkään myös molemmista itsellesi tehdyistä paidoista. Ensimmäinen on ihanan Suomi-henkinen noilla väreillä. Toisessa kiva kaulus ja pituus. Pöllötrikoo näyttää mukavalta myös, en olekaan huomannut sitä myynnissä (kankaidenostolakko-yritelmää)... ;)

    VastaaPoista
  2. Nyt onkin sitten housuja vähäksi aikaa! Tosin joskus mikään määrä ei tunnu riittävän, lapset kasvaa niin nopeaan ja polvet kuluu puhki :). Molemmat sinun paidat on mukavan näköisiä, farkkutasku-idea on loistava! Saako sitä lainata? Mukavan näköiset asusteet ja paita pöllötrikoosta. Tutun kuuloinen kommenti pieneltä herrasmieheltä, olen itsekin ihan vastaavia saanut :).

    VastaaPoista
  3. Lämmin kiitos kommenteista! Itsekin aina yritän kankaidenostolakkoa, mutta olen hirveän huono pitämään niistä kiinni. Aivan kuten makealakoistakin...sorrun aina. ;)

    Farkkutaskuideaa saa ilman muuta lainata. Se syntyi itse asiassa vanhingossa. Olin kokeillut painaa kankaaseen "chalk star" tyylisiä tähtiä, mutta niistä tuli jotain muuta kuin alkuperäinen idea oli. Mietin millä paikkaisin tilanteen ja vanhojen farkkuleggareiden taskut päätyivät päälle. Sen kyllä huomasin, ettei trikoon päälle oikein voi normaalipaksua farkkua ommella, se saa kankaan venymään. Leggareiden taskut ovat kyllä ihan ok kevyet. Aurinkoisia syyspäiviä!

    VastaaPoista