2.12.2012

Vaarallinen harrastus

Tämä on Kaikulan historian sadas päivitys ja ompelu on juhlan kunniaksi todistettu vaaralliseksi harrastukseksi. Sen koukuttava vaikutus on jo kauan tiedetty, mutta nyt harrastus on saanut jo vakavampiakin ulottuvuuksia, joista vielä lisää tämän päivityksen loppupuolella. Silläkin uhalla, että maineeni on vaakalaudalla...

Täällä on ommeltu sekä tavallisia oman väen tilauksia, joululahjoja että myyjäistarpeita kovalla touhulla. Osoitteet ompeluille selviävät varmaankin vielä ennen joulua! Tässä neljä eri kokoista tunikaa, joiden värimaailmaan sain innostuksen käsityömessuilta. Ovat mielestäni hauska kokonaisuus ja sieviä tietysti itsessäänkin. Kaavat ovat omia ja kuvat luvattoman huonoja sekä epätarkkoja.








Voi surku, taas iski koneongelma! Olin liittämässä lisää kuvia, kun aparaatti ilmoitti kuvamuistin olevan täynnä. Jatketaanpa juttua siis myöhemmin ja otetaan ensitilassa yhteyttä atk-tukiystäviin. Tämä päivitys jäänee siis näihin tunikoihin.

Harrastuksen vaarallisuudesta meinaan kuitenkin kirjoittaa, vaikka se uskottavuutta viekin, olkoon vaikka vakavana muistutuksena muille. Ompelin perjantai-iltana suoraa saumaa ja sitten tapahtui jotain. Onnettomuuden ainekset olivat jumiutunut kangas, paikallaan tikuttava kone, sähläri ompelija ja huono tuuri. Sain jotenkin ommeltua kaksi kertaa keskisormeni läpi ja lopputuloksena neula katkesi sormeni sisään. Päivystyksessä sormen päästä löytyi neljä reikää, noin puoli senttiä neulaa ja valkoista ompelulankaa. Vammasta on kuitenkin toivuttu hyvin ja päivystävä lääkärikin kun oli ompeleva perheenäiti, tuli sormea hoidettaessa vaihdettua kangas ja konevinkit. Kiitos hänelle! Kyllä harmitti, ärsytti ja naurattikin, kuitenkin vasta sormen puudutuksen jälkeen. Tää on välillä niin tätä!

Rakkaan puolisoni mielestä on kuitenkin hyvä, etten ole puuseppä, sillä sirkkeli olisi vienyt koko sormen! Lämpimästi tervetuloa uusille kirjautuneille lukijoille ja leppoisaa joulun odotusta kaikille! Täällä on myyjäistohinat loppusuoralla ja laittelen reilusti kuvia, kunhan ongelma selviää.







8 kommenttia:

  1. Kaikkea sitä ommellessa sattuukin :(! Mutta on se silti huippuharrastus! ja p.s. mekot kauniita!

    VastaaPoista
  2. No onneks et ole puuseppä. Paranemista pipille sormelle.

    Tosi kauniita mekkoja olet taas ommellut. Itsellä neidin yöpaitakangas vaan siirtää paikkaansa eikä millään leikkaannu ja mee kasaan. Pitäisköhän tehä jotain?
    Voi tosin olla parempi että nukun ensin kunnolla pari yötä niin ei käy niin kun piparkakkutaikinan kanssa. Ohjeessa luki HUOM! iso taikina, sivuutin huomautuksen ja mittailin ihan onnessani aineita. Se tosiaankin on iso taikina. :) No meillä ainakin pipareita riittää. Jos tällä päällä rupee jotain leikkomaan ja ompelemaan voip olla että yöpaidasta tulee esim. housut joissa on 4 lahjetta tai jotain muuta mukavaa.
    Myyjäisiä odotellen, pääseepä ihastelemaan teidän tuotoksianne ja haaveilemaan että sais jotain itsekkin aikaiseksi.

    VastaaPoista
  3. Ihania mekkoja!
    Saman ihmeen koin viime viikolla, mutta pienemmässä muodossa, ompelin myös ekaa kertaa ompelukoneella sormeen! Ei onneksi lekuria tarvittu. Olen mä sormeni sirkkeliinkin laittanut, silloin kyllä tarvittiin pari tikkiäkin... Tekevälle sattuu! :D

    VastaaPoista
  4. Hui kauhistus!!! Mutta ihania mekkoja!

    VastaaPoista
  5. Auts! Tosin kauhistus vaihtui "lääkäri oli ompeleva perheenäiti"-kohdassa hekotukseksi. Eli jaossa oli lisää itsensäloukkaamisvinkkejä. :D

    VastaaPoista
  6. Sadas! Onnea! Olet kyllä kerkiäväinen. Sormi juttu sattui omaan sormeen ihan vain asiaa lukiessa. Tosi sieviä mekkoja olet tehnyt. Ja kaikkea muuta myös. Odotan myyjäisiä että pääsen näkemään mitä kaikkea olet tehnyt.

    VastaaPoista
  7. Ihania mekkoja! Minäkin olen ommellut sormeeni ja eräs oppilaani teki sen myös viime vuonna. Mutta pitää olla tosi näppärä, että se onnistuu. Kaikki ei siihen pysty. ;)

    VastaaPoista
  8. Voiko muuta todeta kuin tekevälle sattuu -onneksi ei pahemmin. Juuri näin uuden vuoden jälkeen juteltiin sormi- ja silmävammoista, sitten pälähdin tänne ihastelemaan luomuksiasi. Kiitos muuten ihanasta joululahjasta Silja siilinkäiselle! Terveisin Laura

    VastaaPoista