16.6.2015

Pikkuveljen kesätamineet

Täällä on ommeltu todella paljon teemalla vanhat kankaat pois kaapista pölyttymästä. Tällä on tietenkin se seuraus, että ne uudet kesäksi hankitut kankaat odottelevat kaapissa, mutta onneksi Pikkuveljelle tilatut Noshin kesäkankaat ovat kuitenkin muuttaneet jo muotoaan.









Nämä kankaat ovat siis Noshilta, paidassa joustocollegea ja housuissa ihanan paksua joustofroteeta.
Uusimmassa Suuressa käsityölehdessä on meidän kaikkien ompelevien äiti-ihmisten iloksi muutama Nosh-kaava, joista ensimmäisenä kokeiluun pääsivät baggy-housut. Ja voi apua, miten päheät housut sillä saakaan aikaan! Tässä parit Marimekon raidoista syntyneet. Keltamustat ovat paikallisen jalisseuran väreissä ja oikein mainiot sekä pelaamiseen että kannustamiseen. Niiden kangas on isänsä vanhasta Maripaidasta. Siniharmaiden kankaan ostin pari viikkoa sitten edullisena palana ja yllätyksekseni siitä syntyivätkin aika hauskan näköiset housut keltaisilla tehosteilla.






Pikkusiskokin haluaisi samanlaiset, joten äiti joutuu varmaankin kaavan venytyshommiin. Nämä ovat kyllä mainion näköiset. Innostuksessani tein pienimmällä kaavalla housut myös yhteen vauvalahjaan. Kaveriksi Verson kukkasista body, molemmat kokoa 62.






Baggy-housujen lisäksi on ilmaantunut ompelupöydälle toinenkin hitti, nimittäin neitien haalarit. Näitä on meidän tytöillä ollut useammat kaupan versioina ja ne on käytetty ihan loppuun. Nyt löysin kaavan Suuresta käsityölehdestä ja yläosan laskokset pois jättämällä on nyt syntynyt kolmet haalarit. Tässä kummitytölle lahjaksi ommellut kalahaalarit, jotka olivat tädin onneksi mieleiset sekä väreiltään että malliltaan. Seuraavaksi näitä olisi leikattuna parit puuvillaiset ja tietysti perheen Pieninkin odottelee omiaan, että pääsee samistelemaan isosiskojen kanssa. Mutta niistä kuvia myöhemmin...







Syksyäkin jo vähän ennakoin, kun oli mustat langat saumurissa. Tumman ruskeasta joustocollegesta housut ja vihdoinkin kauan odotettu Hippu-paita Pikkuveljen toiveesta. Vähän ovat tummanpuhuvia näin kesällä, mutta odottavat viileitä kelejä. Toki niitähän piisaa kyllä!






Vielä pari perusteepparia Pikkuveljen toivomista kankaista ja shortsit, jotka ompelin parilla saumalla lyhentämistäni kolmiraita-jumppahousuista. Kätevää! Sain sopivat juoksuhousut ja poika shortsit, erittäin pienellä vaivalla ja muutamalla saumalla. Lopuksi vielä yksi kuvaamatta jäänyt lätsä Pikkusiskolle!






Jopas oli kuvia, mutta on noita ompeluksiakin. Melkoinen pino on vielä kuvaamatta ja tänään sain vihdoin valmiiksi koko nelikon uudet humpsuitit tai jumpsuntit, kuten ihana pieni suuri mieheni niitä kutsuu. Toivottavasti saan koko lauman kuviin, sillä juhannuksena saunan jälkeen ovat puvut varmasti tarpeen koko poppoolle. 

Oikein leppoisaa juhannuksen odotusta ja itse juhlaa juuri sinulle! Keli on asenne kysymys ja pysyväthän ötökät loitolla, jos tulee rakeita, kuten viime vuonna! Toppaa ylle ja kuoharilasi kesälle! 

9 kommenttia:

  1. Huomenta!
    Onpa kivoja juttuja!
    Myös nuo mekot edellisissä.
    Kyllä ne helteetkin tulevat vielä, että pääsee kamppeet kunnolla käyttöön.
    Mutta en valita kyllä kertaakan sit että on liian kuuma!
    Rannoilla kippistellään!
    T: Ruustinna

    VastaaPoista
  2. Tattista vaan! Viime urakoinnit mielessä, sillä rannoille ei lähde konetta mukaan, kutimet korkeintaan. Lupaa ens viikolle tuulen tyyntymistä ja vajaata kahta kymppiä ja eikös se jo kuulosta lähes helteeltä ;) terkkuja!

    VastaaPoista
  3. Ihan hurjan tuottelias olet ollut!! Huippukivoja kesätamineita! Tuo tytön haalari ei ihan sydämeni <3 Leppoisaa juhannusta kelistä huolimatta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle! Tuotteliaisuus on tunnetusti kausiluonteista :)
      Mietiskelin, että taisin juuri sinun blogistasi bongata vinkin tuohon Sk:n kaavaan!Se ihana oranssi kukkakuosi? Kiitos vinkistä! Kaava on kyllä hoikalle lapselle oikein passeli. Ne rimpsut, römpsyt ja laskokset kun jättää pois. Aurinkoista tulevaa viikkoa!

      Poista
  4. Niin kivoja vaatteita tuotteliaalta ompelijalta! Noshin kankaissa on niin hyvät sävyt. Meidän kaupoista ehti tuo SK loppua ennen kuin minä sinne ehdin :(. Haalari on huippu. Iloista juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna Mi! Tykkään myös todella paljon Noshin kankaista ja en tiedä onko vain mutu-tuntumaa, mutta niissä on laatukin vuosien aikana vain parantunut. Mallit ovat mukavan ajattomia, joten hienoa, että tällaista suomalaista osaamista on saatavilla! Aurinkoa!

      Poista
  5. Oi ku kivoja vaatteita oot tehtaillu! Tuo noshin huppari näyttää niin pehmeältä ja ihanalta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Martta! Huppari on kyllä erityisen mieleinen. Tykkään tuosta harmaan ja sinapin keltaisen yhdistelmästä todella paljon! Aurinkoa!

      Poista