28.11.2013

Hiilikellarissa

Kyllä osaa olla pimeää. Sitä torjumaan olen kehitellyt omaa versiotani heijastinliivistä lapsille. Asiaa olen pyöritellyt lähes joka syksy, mutta nyt näitä on näkynyt monessa blogissa ja myynnissä messuillakin.

Heijastinliivissä täytyy olla kolme tärkeää ominaisuutta. Tarvitaan reilusti heijastavaa pintaa, vettä keräämätön pintamateriaali ja pukemista helpottamaan tarrakiinnitys eteen. Näistä lähtökohdista lähdin ja syntyi Pikkuveljen traktoriliivi. Insinööri laimensi onnistumistani muistuttamalla, että taustan keltaisella tai oranssilla turvavärilläkin on oma tehtävänsä. Blääh, niin tyypillistä insinööriajattelua...ei yhtään luovuutta.








Tässä liivissä pohjana on Marimekon palapussissa ostettua kevyttä vettähylkivää ulkoilukangasta. Se ei rispaannu reunoista, sillä toisella puolella on "jännä" hiukan tahmainen pinnoite. Seuraavan kokeilun tein kirkkaan värisestä Marimekon sadekankaasta, mutta siitä kuvia myöhemmin. Eipä tarvitse enää taistella Pikkuveljen kanssa heijastinliivin pukemisesta.

Sen lisäksi, että täällä hiilikellarissa on muutenkin mahdotonta kuvata, on seuraavat otokset napattu myös kiireellä. Pikkusiskolle ompelin omien toiveiden mukaan omppupaidan, joka piti saada päälle koulukuvaan. Tässä vielä banaania poskeen lähtökiireessä. 




Tunnin päästä kouluun lähti Isosisko, jonka uudesta samettimekosta piti vielä eteisessä napata kuvat. Olen tässä ommellut kaikenlaista joulua ajatellen ja itsellekin on ollut pakottavaa tarvetta saada jokunen paita. Maanantaina neiti tuli kyselemään, joko olen saanut sen keskiviikon koulukuvaukseen tilatun uuden samettimekon valmiiksi. Olin kai luvannut jonain kiireisenä hetkenä, jolloin vastaanotin ei ollut päällä tai johto aivoihin kytkemättä. Mikäs siinä, äideillä on pitkät yöt... Kaava on Cap sleeve uusimmasta Ottobresta, vain etukappaleiden halkaisun jätin välistä. Jouduin kaventamaan yhteensä n. 8cm eli aika väljä kaava on kyseessä. Kiireessä tehden tuli kaikenlaista hamaa, mutta jos asiakas on tyytyväinen, täytyy äidin niellä turhautumisensa ja sulkea silmänsä joiltakin osin.






Ulkovaatteet päälle ja vielä viimeinen kuva kouluun lähtijästä. Syynä pikapikaa pyöräytetty talvilätsä farkkupäällisellä ja fleege vuorella. Neiti on yrittänyt vielä viime viikkoina livahtaa kouluun kesäksi ommellulla puuvillalätsällä, joten kun mittari näytti -11, tuli äidille hommia. Tämä on vielä vähän kankea, mutta asettuu varmaan paremmin lörpälleen käytössä. Lisänä mummun kutoma kaulahuivi.





Koska hovikuvaajat ovat otollisen päiväsydämen oppivelvollisuuden parissa, on itselleni ommellut paidat jääneet kuvaamatta. Tässä niistä ensimmäinen vielä hiukan keskeneräisenä. Parempi arkistoida kuitenkin näin tai jää kokonaan kuvaamatta. Tarkoituksena oli kokeilla Ommellinen-blogin ihastuttavaa kauluksellisen paidan ohjetta. Haaveena oli pidempi pullottava helma suurine taskuineen, mutta jotain hämärää tapahtui. Unohdin ommella taskut. Harmitus haihtui nopeasti, sillä sovittaessa totesin unohtaneeni myös "pullotuksen", joten tämän paidan taskut olisivat olleet turhat. Toistaiseksi niissä ei olisi mahtunut säilyttämään edes junalippua. Kaulus on hauska, joskin seuraavassa versiossa se saa jäädä vähän matalammaksi. Hihoista puuttuu resorit ja helmakin on kuvassa vielä huolittelematta. Kauan tätä kangasta itselleni jemmasin ja olen kyllä tyytyväinen lopputulokseen. Tämän tyylisiä vielä joskus ompelen toisenkin. Kiitos Ommellinen-blogiin ohjeesta ja ihanasta mallista!




Olemme viettäneet ystävien kanssa myös perinteistä jouluaskarteluiltaa. Seuraava kuva antaa vihjettä, mitä tänä vuonna on touhuttu autotallissa. Tuskinpa arvaat, joten kuvia myöhemmin...




Kiitos vierailustasi ja tunnelmallisia hetkiä jouluvalmisteluiden parissa. Jos oikein kovasti uskoo tonttuihin, voisivatkohan ne ensi yön aikana käydä vaihtamassa alakertaan jouluverhot ja sytyttelemässä jouluvaloja? Adventti lähestyy ja valoa kaivataan hiilikellariinkin.

4 kommenttia:

  1. Insinööri oli vain kateellinen kun Pikkuveli sai liivin mutta hän ei. Reilu 3 vko ja päivät alkavat taas pidentyä ja valo lisääntyy, kyllä se kesä sieltä vielä tulee.
    Mä just mietin että meillä taitaa jäädä jouluverhot vaihtamatta, on noi verhotangotkin vielä nimittäin asentamatta.
    Ei naapurin rouvan varastoissa sattuis Lumio lankaa olemaan?

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista! Eihän joulu onneksi roiku verhoissa niin kuin ei piileskele siivoamattomissa kaapeissakaan... Meillä taas oli viime taltvena sattuneesta syystö jouluverhot varmaan maaliskuussakin. Näin se menee. Ei ole Lumiota, mutta seiskaveikkaa kaikissa sateenkaaren väreissä kyllä...jos sattuu loppumaam. :)

    VastaaPoista
  3. Saattaa olla että seiska veikka ei ihan heti täältä lopu. Pitää jostain kaivaa tuota lumioo, olis niin kiva kun päässä loistais muutakin kun hullun kiilto silmissä.

    Martta vinkkinä, jos meinaat viettää joulun kaapissa siivoa ne, muuten anna niitten olla rauhassa.

    VastaaPoista
  4. Oi, minunkin pitäisi tehdä joululahjoja... Voikohan 5-10-vuotiaiden lasten lahjoihin laittaa oman nimikointinsa, ettei joulun salaisuus paljastu?!

    VastaaPoista