29.9.2013

Ristiäisrompetta

Viikko sitten vietettiin kuopuksemme ristiäisiä keskellä kauneinta ruskaa kylmässä hämyisässä puukirkossa metsän siimeksessä. Herkkä ja tunnelmallinen juhla vain kynttilöiden loisteessa jätti ihanat muistot. Ompelin neitoselle tämän juhlamekon Ottobren 6/12 Pallohelma-ohjeella pilkullisesta puuvillasta. Vuori on ohutta valkoista batistia ja vetoketju sekä tereen nauha ovat mahtavasta aarrelaatikosta menneiltä vuosikymmeniltä, jonka sain mieheni siskon perheeltä. Vuoreen tallensin muiston omille tuleville polville ja mekko löytää paikkansa kastekehyksestä (kurkkaa täältä), jonka taitava isäni on tehnyt jokaiselle lapsellemme. Mekosta tuli mielestäni onnistunut ja tätä kaavaa tulen varmaan käyttämään myöhemminkin, onneksi kokoja riittää. Helman sauman ompeluun jouduin kysymään apua jopa insinööriltä, mutta lopulta se ystävän neuvoilla onnistui. Tekstihän on leimattu sillä kuuluisalla Lidlin leimasimella, josta kiitokset sinne Turun suuntaan...







Itselleni ompelin juhliin tämän paidan ajatuksena käytännöllisyys ja "muotoystävällisyys". Ihanan väljään helmaan mahtuu raskauden jättämät kunniamakkarat ja imetysluukku takasi rennot juhlat äidillekin. Helmaan ompelin sen aikaisemmin mainitun mahtavan aarrearkun sisällöstä kauniin käsinvirkatun pitsiliinan. Olkoon se kaunistuksesi ja kunnianosoitukseksi äideille ennen meitä. Rannekorun puuhelmistä vaijeriin valmistimme yhdessä luottoassistenttini kanssa. Jokainen helmi on huolella pussista valittu ja äidille ojennettu. Paita on kyllä musta, enkä ymmärrä miten se kuvassa näyttää ihan harmaalta. Ryppyisyyden kyllä ymmärrän, se on merkki jo vietetyistä mukavista juhlista.





Olen ymmälläni, kun en ole saanut yhtään työtarjousta assistentilleni. Nykyään voin lisätä listaan, että häneltä onnistuu myös nuppineulojen lajittelu neulatyynyyn värien mukaan...kesken ompelun. Tuo ihana pellavapääni, josta tuskin tulee humanistia vaan rekkamies. Kiitos vielä kaikille juhlaa kanssamme viettäneille ja oikein leppoisaa alkavaa viikkoa teille ihan jokaiselle!

3 kommenttia:

  1. Kauniissa vaatteissa olette juhlineet! :) Ja nuo kastetaulut on mielettömän hienot. Ensimmäinen näkemäni järkevä käyttötarkoitus kummilusikoille, yleensä ovat jääneet pyörimään laatikoihin.

    VastaaPoista
  2. Rompetta, no ei kyllä oo. Niin kaunis mekko ja pieni ihmisen taimi sen sisällä. Äidin paita on myös kaunis. Niin kuin oli juhlatkin, jossa itkusta ei tällä emännällä meinanut tulla loppua ollenkaan.
    Kokeilen jälleen onnistuisko kommentointi näin. Kaikki ihanat käsityöt ovat jääneet kommentoimatta. Niistä niin monta on tullut meille. Ihanan peiton saajakin on jo kasvanut isommaksi. Apinasukat lämmittää joka yö mökissä nukkujaa. Kiitos kaikesta ja kaikista. Terveisiä täältä reissun päältä. Pakkasta on tänä aamuna. Lähdemme R(t)uskafestariporukallamme nyt retkeileen ;)

    VastaaPoista
  3. Ihana mekko. Meikäläisen leimasin on edelleen paketissa ;)
    -Else-

    VastaaPoista