23.9.2012

Viimeinen tikki

Kaikulassa on vietetty pakollista ompelulomaa. Ensin teki entinen ompelukoneeni sen viimeisen tikin ja niinpä kannoin ystäväni huoltoon. Syykin selvisi ja kone kotiutui. Mukaansa se halusi kuitenkin kaksi uutta ystävää, joiden perään olen jo pitkään haikaillut. Meille muutti käytetty saumuri ja peitetikkikone. Saumuri, joka vaikuttaa kyllä erittäin mukavalta tuttavuudelta, joutui kuitenkin huoltolistalle paininjalan katkeamisen vuoksi. Yleisen ärsyyntymisen ja lentsun vuoksi ovat saaneet levätä kaikki kaverukset rinnakkain jo parisen viikkoa. Pitäisi saada kangettua täältä maalta kaupunkiin...

Tädin pienin pikkiriikki sai kastelahjaksi jo aiemmin päivitetyn pallohaalarin ja yhden villasukan. Nyt on vihdoin koko lahjaksi luvattu setti valmis ja loputkin lähtivät tänään lämmittämään ihanaista miehen alkua. Terveisiä sinne kaikille!





Suunnittelin viime päivityksen farkkuihin takkia ja leikkasinkin jo keltaisesta farkusta hupparin, jonka etutaskuksi piti tulla toinen vanhojen farkkujen takataskuista. Pieni apurini oli kuitenkin käynyt permanenttitussilla tekemässä puumerkkinsä kankaisiin ja sehän oli äidille viimeinen tikki. Ei tullut takkia ja lieneekö sille niin tarvetta ollutkaan. Idea oli kyllä hyvä, mutta toteutus jäi tällä kertaa tähän.





Kaunis kiitos jälleen kerran mukavista kommenteista sekä Cutie-blogiin tunnustuksesta. En ole kuitenkaan saanut sitä jatketuksi eteenpäin, joten kiitän ja kumarran, olen tunnustuksesta erittäin otettu. Kiitos! Täällä tokeudutaan edelleen lentsusta, keitellään hilloja ja mehuja, säilötään suppilovahveroita ja nautitaan syystuulen tuiverruksesta! Mukavaa uuden viikon alkua kaikille!

1 kommentti:

  1. Minun mieletsä tästä tulis upea takki missä näkyy elämä!!! Upea yhdistelmä. Edellisen postauksen housut on ihan huiput!

    VastaaPoista