29.8.2012

Täydennyksiä


Edellispäivänä oli oikein antoisa sadepäivä ompeluun. Päivän ommeltuani olenkin sitten siivoillut apureiden sotkuja seuraavat päivät. Yllättävän paljon ehtii ympärillä tapahtua, kun keskittyy ompeluun enemmän kuin assistenttien puuhiin. Ensimmäisenä syntyi uusimman Ottobren kaavalla kummipojalle tämä "ilmapallo"-paita. En vaivautunut lukemaan ohjetta, mutta epäilen että niistä olisi saanut vinkkiä miten tuo vetoketju olisi ollut järkevää ommella. Väriyhdistelmä on mielestäni raikas ja oli saajakin paidastaan mielissään.





Pikkuveljelle syntyi leijonapaita ja lökärihousut velourista. Jalkani notkahtivat me&i-kutsuilla kirkkaankeltaisen omenabodyn kohdalla ja niinpä se matkasi meille. Olisin kovasti halunnut myös ne settiin kuuluvat lökäpöksyt, muttei antanut kukkaro periksi. Niinpä ompelin jotain sinne päin, mutta pitkillä resoreilla niin kuin tässä taannoin Ottobressä ne hauskat raidalliset tyttöjen pöksyt. Ihan hauskat tuli näistäkin. Lisäksi sain vihdoin viimeisteltyä Pikkuveljelle hihattoman vuoritetun hupparin Metsolan joustiksesta. Siitä tuli niin mieleinen, ettei saisi riisua ollenkaan. Luulenpa, että käyttöä piisaa talvellakin pitkähihaisten päällä.








Laatukuvia Isosiskon uusista legginsseistä ja loppukesällä valmistuneista perustunikoista. Kirjava sienikangas on Myllymuksuilta ja pallotrikoo Marimekosta. Mustiin leggareihin tikkailin kiinni valmiin Hello Kittyn, sillä toiset samanmoiset odottavat vielä paloina pöydällä. Lopuksi vielä kuva Pikkusiskon kesällä valmistuneesta norsupaidasta. Tässä on kyllä kangaslaatu kohdallaan eikä ole pesuista mennyt miksikään.








Vielä vaatii vähän legginssien ompeluita, että saadaan joka aamuiset kiukut vääristä housuista aisoihin. Onpahan ainakin varaa valita, eikä ole mahdollista että "superinnokas" pyykinpesijä olisi tunkenut kaikki mahdolliset housut kerralla koneeseen. Se on tuo vanhimman osa, että aina on puutetta vaatteista. Jos itsekin tuskailee harva se viikko sopivien vaatteiden puutetta, ei helpotusta ole vielä vuosikymmeniin odotettavissa.

Kiitos teille, jotka jaksatte kirjoitella kommentteja! Olen niistä kovin onnellinen ja iloinen, vaikken koskaan saa vastauksia aikaiseksi. Yrittänytkin olen. Ihania syyspäiviä kaikille!

ps. Alkaahan ne hiukset jo olla aika pitkät, apteekin tätikin luuli viime viikolla tytöksi...

2 kommenttia:

  1. Ihania vaatteita! Nuo pikkuisen pökät on tosi hurmaavat! :)

    VastaaPoista
  2. Kummipoika kiittää. Kriisi oli aamulla, kun paita oli niin puurossa, ettei se päällä
    Ihmisten ilmoille voinut lähteä. Onneksi auto- takki lievitti tuskaa :)
    Pienen miehen housut on varsin veikeät. Mahtaa olla mukavat haalarin alla
    Kun ei jää möykkyjä minnekään. Täällä talossa vanhin neiti varmaan tykkäisi tuollaisista.
    Kriisistä kriisiin, sitähän tää naisen elämä on ;)

    VastaaPoista