10.6.2011

Korviketekemistä

Mitä voikaan saada päivässä aikaiseksi, kun haluaa välttää siivousta, pakkausta ja pyykin pesua? Kuin tilauksesta Myyryläinen nukkui pitkät päiväunet. Naapurin pellolta leijaillut voimakas lannan haju taisi tainnuttaa pojan.

Alkuviikolla tuli postissa kiihkeästi odotettu tonttukangaspaketti Iinulta. Kangas toimii meillä, äiti on addiktoitunut kärpässienikankaisiin ja lasten mielestä touhuilevat tontut ovat ihania. Kirjavasta kankaasta ompelin Ottobren tropical blend-kaavalla Isosiskolle reilusti kavennetun mallin taskuineen. Valkopohjaisesta tonttukankaasta syntyi jälleen Ottobren kolmen konstin mekko ja huivi. Tämä mekko on lähdössä kesätervehdykseksi. Paketti kolahtaa yhden pienen rakkaan tytön postilaatikoon alkuviikolla.






Tämä traktorisetti lähtee myös mukanamme tuliaisiksi Italiaan. Malli ei ollut oikein mieltynyt kuosiin ja poseeraukseen, mutta luulenpa, että se on kuitenkin pienelle miehelle mieleen. Kaava paitaan uusimmasta Ottobresta.






Tuskinpa on jäänyt huomaamatta, että vihdoin ja viimein sain tilattua tällaisia Kaikula-merkkejä. Ne ovat kotoisin Merkitse-firmasta ja olen niihin tosi tyytyväinen. Nyt kiinnittelen niitä onnellisena ympäriinsä...

Nousemme siiville, pieni pakollinen ompelutauko siis tiedossa.

6 kommenttia:

  1. Kivat tonttumekot, olen ihastellut noita kankaita pitkään, mutta koitan olla ostamatta.

    VastaaPoista
  2. Ihania tonttumekkoja olet jälleen tehnyt. Se vieno tuoksu tuntui meilläkin asti, joten kiirehdimme karkuun. :) Pihlajavedellä salamointia eilen katsellessa apina-kuosi tuli leikeltyä t-paidaksi ja pariksi myssyksi, ehkä jo tänään saan ommeltua paidan loppuun, myssy olikin aamulla ekana päässä kun hoitoon lähdettiin. Katellisena katselen noita Kaikula-merkkejäsi ja lupaan jälleen itselleni tilata omat merkkni. Rentouttavaa lomaa teidän perheelle.

    VastaaPoista
  3. Kivat mekot! Tonttu on tuossa mekossa paljon kivempi kuin luulin. Tosi hauska!

    VastaaPoista
  4. Voi miten ihana yllätys oli työpäivän jälkeen postilaatikkossa. Neela hyppeli vieressä huutaen avaa avaa! :) Kiitos kovasti kesäisestä postista!
    Ja toivottavasti matkanne on ollut loistokas :)

    VastaaPoista
  5. Ja nuo merkit on kyllä jotakin aivan ihanaa! :)

    VastaaPoista